|
|
Haaveena ekologiset laitteet
|
Nimi
Birgitta Hämäläinen
Ikä
25
Koulutusohjelma
kone- ja tuotantotekniikka
AMK
Jyväskylän ammattikorkeakoulu
|
| SeuraavaEdellinen
Birgitta Hämäläinen opiskelee Jyväskylän ammattikorkeakoulussa kone- ja tuotantotekniikan koulutusohjelmassa.
Haluan vaikuttaa tulevaisuudessa maailman kehitykseen suunnittelun kautta. Haluaisin suunnitella koneita tai laitteita, joista olisi hyötyä ihmisille ja niiden käyttö olisi mahdollisimman ekologista.
Birgitan mukaan kielitaito on yksi insinöörin tärkeimmistä taidoista, sillä insinöörin täytyy tulla toimeen ja osata työskennellä eri kulttuureista kotoisin olevien ihmisten kanssa.
Sosiaalisuus ja avoimuus ovat myös tärkeitä ominaisuuksia. Teknologiat ja maailma kehittyvät jatkuvasti ja insinöörin tulisi pysyä mukana tässä kehityksessä. Insinöörin tulisi myös oppia uusia asioita ja sopeutua mahdollisimman nopeasti näihin muutoksiin.
Eniten iloa Birgitta saa opiskelussa sen monipuolisuudesta. Hän miettii aina oppiessaan jotain uutta tekniikkaan liittyen sitä, mihin kaikkeen tietoa voi hyödyntää.
Tulevaisuudessa olisi mahtavaa kehittää jotain aivan uutta ja ennennäkemätöntä, kuten jokin väline, josta olisi hyötyä ihmisille. Myös eräänlainen maailman pelastaminen kiinnostaisi ja ilmastonlämpenemiseen liittyvät ratkaisut. Olisi mahtavaa kehittää kulkuneuvo, joka ei saastuttaisi luontoa lainkaan.
|
Videot
|